maanantai 16. helmikuuta 2015

Palailua

Täällä taas blogitauon jälkeen. Näitähän näyttää minulle nyt kertyvän usein.
Olo on ollut jotenkin saamaton kaiken "ylimääräisen" suhteen ja
muut asiat ovat vieneet voimat bloggaamiselta.

Raskaus on edennyt jo 36+6 viikolle ja olo alkaa olemaan myös sen mukainen.
Eilenkin illalla mietin, että tuleeko lähtö kun supistelee jo niin kovasti,
mutta vielä ollaan yhtenä kappaleena. Kovasti jo haluaisi vauvan syliin
ja oman olon helpommaksi, kun pingviinikävely alkaa jo turhauttamaan. 
Pinnasänky on laitettu odottamaan tulokasta ja vaatteet pestyinä ja laitettuina
omille hyllyilleen vaatehuoneessa. Ihanahan niitä on hipelöidä aina välillä. 





Toinen asia mikä on vienyt kaiken aikani on keittiöremontti.
Saimme viimeinkin mieheni kanssa aikaan tehdä remontin, joka on
jo vuoden päivät odottanut loppuun viemistään. Ja voi kuinka olemme
siihen tyytyvisiä, saimme hyvää lisäenergiaa muutaman vuoden päästä
odottavaan rakennusprojektiin ja sen suunnitteluun. Mutta keittiöremontista
teen sitten oman juttunsa kuvineen, kunhan saan aikaiseksi.

Paljon ollaan oltu myös kipeinä koko perhe. Sääliksi käy etenkin lapset,
jotka ovat joutuneet kestämään oksennustautia jo toiseen otteeseen
tänä talvena. Etenkin pienempi haluaisi kovasti pihalle ja energiaa tuntuu riittävän
kummallisiin mittoihin saakka, vaikka
pää vaipuisi hetken päästä tyynyyn. Ihanan sisukkaita tapauksia. 

Lupaan yrittää 
tsempata itseäni taas aloittamaan kirjoittamisen ja kuvaamisen, vaikka
en tiedäkään seuraako tätä blogia oikein kukaan. Kiva olisi
saada myös teiltä kommentteja. :)







-Maikku-

7 kommenttia:

  1. Minä ainakin seuraan! :) Kiva kun olit kirjoittanut taas ja voimia loppuraskauteen!! <3

    VastaaPoista
  2. Piti sanoa vielä, että Ihana Kukkakimppu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ja kiitos. <3 Sain kimpun mieheltä yllätykseks ystävänpäivänä. Tietää hyvin, että vaimonsa lempikukka on tulppaani. :)

      Poista
  3. Kyllä seurataan :)

    E.

    VastaaPoista
  4. Moikka. Täälläkin seurataan blogiasi. Kiva aina tätäkin kautta kuulla kuulumisiasi. Kivaa myös, että teit pitkästä aikaa postauksia. :) -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos. Näistä saa lisää virtaa :)

      Poista