torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukortit ja kalenteri

Yksi jokavuotisista perinteistä on ollut joulukorttien tekeminen.
Joskus näen kovastikin vaivaa niiden eteen, kun taas joinain
vuosina olen ollut niin väsynyt joko raskauden tai pienen vauvan
vuoksi, etten ole jaksanut nähdä kauheasti niihin vaivaa.
Myös valmiskortit osaavat olla erittäin kauniita ja
mielestäni on aina mukavaa, kunhan vaan saa sen kortin.
Tietää, että on ollut lähettäjän mielessä.

Tänä vuonna etsin ideoita Pinterestistä ja törmäsin
kahteen suloiseen korttikuvaan.
Päätin itse piirtää kuvat, hieman kenties muunnellen
ja väritin vesiväreillä. Alle perus kartonkipohja ja
kortti valmis. Juuri sopivasti vaivaa olotilaani sopien
ja kaikille omat versiot tehtynä.



Osa saa lumiukon. Alkuperäinen tarkoitukseni oli
laittaa tähtiin kimalletta, mutta en loppujen lopuksi vain
enää jaksanut. 

Osa taasen saa pienen linnun oksalla joulupalloineen.






Joulukalenteri meinasi jäädä tänä vuonna tekemättä, mutta 
joulukuun ensimmäisenä päivänä, kun oli yksin kotona,
sainkin jonkinlaisen inspiraation tehdä hyvin yksinkertainen
joulukalenteri pojille. Paketeissa on joko suklaata, eläimiä
maatilaleikkeihin tai pikkuautoja. Lahjat käärin pieniin
lahjapaperista tehtyihin pusseihin. Kovasti lapset
onneksi odottavat aina paketin avaamista ja yllätyksen löytämistä.


-Maikku-

tiistai 9. joulukuuta 2014

Oktonautti-kakku ja piparkakkutalo

Kylläpä aika rientää. Joulu lähestyy ja joululahja-paja on vienyt
töiden ja lasten leikittämisen lisäksi kaiken energian. Raskaus alkaa olemaan
jo loppupuolella, sillä pian alkaa viimeinen kolmannes ja
olokin on sen mukainen. 

Esikoisemme T täytti pari viikkoa sitten 4 vuotta
ja hän oli toivonut Oktonautti-teemaa juhliinsa.
Synttärilahjaksi hän saikin meiltä Oktokodin,
kapteeni Valkoisen sekä Qvasin ja kyllä niistä tykättiin.
Myönnän, että miellytti ne äitiä ja isääkin, vaikka ulkomailta
asti piti niitä odotella.

Kakuksi leivoin peruskakkupohjan, johon täytteiksi
Kinuskikissan Mustikka-vaniljatäyte sekä oma sekoitus
vaniljarahkaa, kermavaahtoa sekä wiener nougat-sekoitusta.



Ja koska juhlissamme oli myös gluteenittomia, tein myös Kinuskikissan
appelsiini-valkosuklaakakun gluteenittomalla pohjalla.

Tänään sain sitten valmiiksi viimein piparkakkutalomme, jonka
mallin löysin uusimmasta Unelmien Talo&Koti lehdestä.

Ja tälläinen siitä tuli:





Lapset ainakin olivat tästä aivan innoissaan.  
Mutta nyt viemään ipanat kylpyyn ja sitten iltapuurolle, vielä 10
työpäivää jäljellä ennen lomaa ja äitiyslomaa.

-Maikku-

torstai 20. marraskuuta 2014

Joulutorttuilua

T jo kovasti toivoi joulutorttujen leivontaa, joten
eihän siihen sitten muu auttanut. Kannettiin poikien CD-soitin
keittiöön, laitettiin joululevy soimaan ja tyhjennettiin keittiönpöytä.

Hienosti tuo isompi jo osaa käyttää kaulinta ja painaa muotilla
torttukuviota, pienempi sen sijaan nautiskelee taikinan
vivahteikkaasta mausta. Ja sitä menikin reippaan
puoleisesti suuhun aina sen jälkeen, kun
taikinapalloa oli hieman mätkitty lasten omalla puisella kaulimella.
Hauskaahan tämä leivonta on, vaikkakin näin hormoni-hillitse-
itseäsi-raskaana on hieman hankalaa välillä yrittää pitää
tuo mielenrauha. Kohtuullisesti onnistuttu siinä hommassa.




Kyllä sinne pellille ihan kohtuullisen näköisiä kappaleita saatiin.
Sitten uuniin, mikä on L:stä aina kovin kummallista touhua.



Ja sitten herkuttelemaan, T näitä vetikin sitten mahansa täyteen.
Tuli hyvin nukuttu yö, itsekin nukahdin jo yhdeksältä kun
olin niin kerta kaikkisen väsynyt.
Onneksi huomenna alkaa viikonloppu eikä ole töitä.
Juhlintaa sen sijaan onkin sitten reippaasti ja kutsuja,
joten nyt nauttimaan niiden odottelusta miehen kainaloon tv:n ääreen,
kun lapsetkin jo kävivät yöunille touhukkaan päivän jälkeen. 


-Maikku-

maanantai 17. marraskuuta 2014

Lumi ja tuli

Lumi:

Hieman myöhässä kuvia, mutta tästä hetkestä nautittiin niin paljon,
että pakko laittaa näitä. Se, kun lunta satoi kunnon kerros maahan.
Valitettavasti sitä kesti vain hetken, mutta kyllä lasten
ilmeet olivat niin parhaat.
Isompi oli jo kovasti odottanut lunta ja etenkin joulua, että
heti piti päästä tekemään hieman lumitöitä. 
Pienempi ei taas muistakaan koko lumen olemassaoloa
vielä, joten hänen ilmeensä ja kummastelunsa, kun lumihiutale
tippui nenän päähän olivat niin hellyyttäviä. 
Toivottavasti pian tulee lisää lunta.




Tuli:

Vastakohtana valkealle ja kylmälle lumelle, tein hyvälle
ystävälleni syntymäpäivälahjaksi taulun hänen toiveidensa
mukaan. Taulun nimeksi tuli sisäinen tuli.



-Maikku-

maanantai 3. marraskuuta 2014

Ihana, rakas raskaus

Kenties tärkein syy siihen, miksi blogitekstien ilmestyminen
on tuottanut minulle vaikeuksia on se,
että perheemme on kasvamassa vielä yhdellä jäsenellä.
Meillähän on jo kaksi aivan ihanaa ja rakasta poikaa,
mutta heistä etenkin vanhempi, T, on jo pitkään
toivonut vielä yhtä sisarusta. Joten hänen toiveensa
toteutuu ja maaliskuun alussa meille on tarkoitus syntyä vauva.

Raskaus on mennyt helpommin kuin aikaisemmat. 
Pahoinvointia huomattavasti vähemmän, samoin kuin uneliaisuutta.
Sen sijaan yleinen saamattomuus on vallannut mieleni
ja jatkuvat supistukset ja selkäsäryt hidastaneet toimintaa.
Mielialanvaihtelut ovat kuulemani mukaan tuoneet
oikein "mukavaa" lisää raskausaikaan. Ihanasti tuo
ukkokulta silti jaksaa minun ailahteluni.
Mutta hyvin tässä porskutellaan ja kumman paljon
piristää, kun katselee pienen mussukan kuvia ja tuntee
hennot töytäisyt ja potkut sisältäni. Tunne, mitä jo hetken aikaa
luulin, etten enää ikinä tunne. Kaipuu siihen yhteen lapseen
vei kuitenkin voiton, kun tunne perheemme puuttuvasta
jäsenestä valtasi meidän kaikkien mielet. Ja onneksemme
olimme niin onnekkaita, että hän sai nopeasti alkunsa.

Pikkuisemme rv 13 ultrassa. <3

Huomenna alkaakin jo rv 22 eli yli puolivälin ollaan!
Innolla odottelemme kaikki kevättä ja vauvan syntymää.
Isoveljet kovasti pöristelevät masuani ja halaavat usein isoa
mahaa, jonka kätköissä vauva liikahtelee ja tervehtii heitä
takaisin. <3

Viime viikolla meillä olikin rakenneultra, jossa todettiin 
kaiken olevan mainiosti. Vauva oli kovasti kasvanut ja oli jo 500g.
Vastasi siis viikkoa isompaa kuin oli sillä viikolla. Kätilökin 
harmitteli, että olisi hyvin voinut muuttaa laskettua aikaa jo 
siinä edellisessä alkuraskauden ultrassa, mutta näillä nyt mennään.
Ja mikä ihaninta ja etenkin rakkaan isoveljen suuri suuri toive:


-Maikku-

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

1v synttärit

Pahoittelen näinkin pitkää taukoa, jonka lopulta
pidin. Täytyy kyllä myöntää, että blogitauko teki hyvää. 
Paljon on uutta kerrottavaa tänne blogiin ja 
paljon on tapahtunut, mutta niistä kaikesta hiljalleen.
Aloitellaan hieman vanhoista jutuista, eli
pienokaisemme 1 v synttäreistä, joista on jo muutama kuukausi.

Halusimme muumi-teeman, sillä poikamme pitää kovasti
muumeista ja usein leikkii niillä. 
Ilme olikin hyvä, kun hän heräsi päiväuniltaan ja huomasi että
muumivene matkustajineen oli olohuoneessa 
ruokapöydän keskellä koristeena ja muumitalo
sekä uimamaja keittiönpöydällä asukkaineen. 
Lapset onneksi malttoivat odottaa juhlien loppupuolelle,
ennen kuin aloittivat "koristeilla" leikkimisen. 



 Pakko oli taas leipoa kaikkea mitä mieleen tulee,
sitä vaan ei malta olla tekemättä itse.
Lisähaastetta tietenkin tuo mukanaan, kun muutama
vieras on gluteeniton/kanamunaton/maidoton.
Kakkuun valitisin tällä kertaa teeman mukaisesti
valmiskuvan, joka oli helppo kiinnittää
kakun päälle ja maistui ihan hyvältä.
Reunat olisi vain voinut peitellä vielä, mutta
meni se näinkin.







Rakas 1 vuotiaamme. <3

-Maikku-

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Elossa ollaan yhä

Pahoittelen, etten ole päässyt päivittämään mitään
ikuisuuksiin. Tietokoneeni hajosi muutama viikko sitten
ja sain vasta uuden koneen. Vielä
en ole onnistunut lataamaan kuviakaan tänne,
täytynee yrittää saada mies katsomaan mikä on vialla.

Täällä on tapahtunut paljon.
Puutarha on kokenut täydellisen muodonmuutoksen,
pikkuisemme täytti 1-vuotta ja muuta kivaa.
Yritän saada niistä juttua heti kun koneeni pelittää
täydellisesti. 
Palaillaan pian toivon mukaan.

-Maikku-

tiistai 13. toukokuuta 2014

Lasten leikkejä

Kuinka ihanaa onkaan seurata omien lastensa leikkejä.
Etenkin kun pienempikin on jo sen verran iso, että
osallistuu isoveljen puuhiin jo ihan täysillä
ja he leikkivät yhdessä. 

Tietenkin pienempi on vielä omissa maailmoissaan lelujen
kanssa ja pääasiassa ne menevät suuhun tutkittavaksi,
mutta silti on ihmeellistä, kuinka pienenä sitä jo
haluaa olla toisen seurassa leikkien lomassa
ja kuinka isompikin huomioi pienemmän leikeissään.
Pieniltä kärhämiltähän ei voi välttyä, mutta yllättävän
sopuisaa tämä vielä on. 


Junaleikit ovat aivan huippuja tässä talossa ja
itsekin pidän kovasti puisista leluista. Ne tuntuvat
paljon paremmilta kuin muoviset vai mitä olette mieltä?




Myös keittiöleikit ovat suosittuja ja esikoinen
usein toivookin minulta uusia ruokia leikkeihin.
Viimeisimpinä olen ommellut netistä löytyneiden
ohjeiden avulla donitseja ja marenkeja. 
Helppoja ja ihania. Leikeissä hyvin suosittuja.


































-Maikku-

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Viherhuone äitienpäivänä

Äitienpäivä alkoi ihanasti, kun sain nukkua
pitkään ja kuunnella sitten lasten leikkien ääniä olohuoneesta.
Mies leipoi meille aamupalaksi suklaamuffineja
ja kaunis lahja odotti minua keittiön pöydällä.

Pikkuisen päiväunien jälkeen päivä on sujunut
mummilassa vieraillen ja
mieheni vei minut ja lapsemme syömään
Luomajärven hevoskievariin, missä oli todella
herkullinen ruoka. Aterian jälkeen pojat tietenkin
halusivat nähdä hevosia ja pienempikin katseli vierestä 
aivan kummissaan, kun äiti silitteli hevosia isomman kanssa.
Harmi vaan kun ei tullut kameraa mukaan.

Kotona päivä onkin sujunut rentoillen ja jatkuu
samalla mallilla. Näin äitienpäivän kunniaksi
otin muutaman kuvan viherhuoneesta, missä näkyykin
myös viimeisin projektini eli lavoista tehty pöytä, joka
on vielä viimeistelyjä vaille valmis. Lasi ja teksti puuttuu.




 Rakastan valkoisia hortensioita ja pakkohan niitä oli
torilta ostaa kotia kaunistamaan.





Sain myös eilen illalla valmiiksi virkkaamani
viirinauhan. Värit eivät näy tässä hyvin,
mutta käytin pastellisävyinä valkoista, vaaleansinistä
ja marjapuuronpunaista.



Omenapuu tekee jo kivasti lehtiä.


Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

-Maikku-

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lampun tuunaus

Olemme joskus ensiasuntoomme ostaneet halvan, mustan
 jalkalampun. Lamppu on aina ollut hyvän kokoinen
ja olen tykännyt kyllä siitä, mutta musta väri alkoi hiljalleen
tympimään minua.Se näytti jotenkin muoviselta. Niimpä ostin hopeista 
spraymaalia ja päätin kokeilla mitä sillä saisi aikaan.


Tässä kuvassa lamppu näkyikin seisomassa nurkassa
vielä alkuperäisessä asussaan.
Putsasin lampun ja pihalle maalaamaan. 
Maalaaminen oli yllättävän helppoa, kunhan vaan varoi valumien
syntymistä. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen.
Katkaisijan jätin vielä mustaksi, täytyy selvitellä kestäisikö sekin
maalia päälleen.



Jalka ilman kupuaan vielä. 
Mukavan metallisen hohdon tähän sai, näyttää ihan aidolta 
ainakin luonnossa.



 Ja sitten lamppu takaisin työpöytäni viereen. Nurkkakin muuttui
samalla valoisammaksi.
(Kuvassa myös remontissa olevan
"walk-in-closetimme" liukuovet. :)  )






Ja tätä käytin.


-Maikku-