torstai 31. lokakuuta 2013

Kaksi erilaista leivonnaista

Viikko sitten oli syntymäpäiväni. En halunnut pitää juhlia tänä vuonna, sillä ensi vuonna
tulee pyöreitä täyteen ja niitä pitää kyllä sitten juhlistaa.
Joten päätin nauttia rauhallisesta päivästä rakkaan perheeni kanssa.
Päivällä leivoimme vanhimman poikani kanssa suklaakääretortun,
jonka väliin laitoimme kermavaahto-vaniljarahkasekoitusta sekä persikoita
ja päälle kermavaahtoa ja esikoisemme suosikkia; suklaarusinoita.
Tuli herkullista ja nopeastihan tuo herkku katosi.





Pitihän pojankin saada jotain leivonnaisia omiin leikkeihinsä ja niimpä pääsimme askartelemaan.
Olin ostanut itselleni syntymäpäivälahjaksi Kaunis pieni joulu-kirjan, joka on aivan ihana mielestäni.
Paljon kauniita kuvia ja helppoja sekä vaikeita askarteluohjeita. Kirjan tunnelma ja kuvat saavat
ainakin itseni odottamaan joulua jo kovasti ja muutamia asioita onkin tullut jo tehtyä kirjasta.
Lehtisahasta haaveilen edelleen, katsotaan koska sellainen meille kotiutuisi...


Mutta tällaisia luomuksia meillä syntyi. Pipareita sekä joulutorttuja pojan leikkeihin.
Hän pitää kovasti ruoanlaittoleikeistä sekä usein leipoo ja kokkailee kanssani innokkaana.
Tuleekohan pojasta isona kokki...




Kivoja ja helppoja tehdä. Mutta nyt jatkamaan remontin tekemistä ennen kuin pikkuiset
heräävät päiväunilta.

-Maikku-

maanantai 21. lokakuuta 2013

Paperikaupunki

Pojan kanssa hieman askarreltu näin flunssaisina, kun pitää keksiä sisäleikkejä.
Muistin sivuston made by Joel ja sieltä haimme Pariisin paperikaupungin.


Tulostin kuvat paksulle paperille ja leikkaamaan.
Kaupunki on hyvin sievä ja toimii leikeissä.
Poika tykkäsi niin paljon, että piti vielä myöhemmin tulostaa 
lisää paperiautoja kaupunkiin.


Huomasin vasta kuvia katsoessani leipomon olevan väärinpäin.
Olikohan kaupungissa ollut maanjäristys...



-Maikku-

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Makuuhuoneen tauluhylly


 Olin suunnitellut tekeväni hieman suuremman
valokuvaseinän, mutta päätinkin tehdä toisin. 
Koska talossamme on kiviseinät, on taulujen paikat
harkittava tarkoin, sillä jäljistä saattaa tulla isoja.
Niimpä ostimmekin mieheni kanssa puisen tauluhyllyn
ja siihen saan toteuttaa vaihtuvan valokuvanäyttelyn.




 Nyt hyllyllä on valokuvat pojistamme sekä raskausmahakuvani,
jonka olenkin täällä aikaisemminkin jo näyttänyt.
Lisäksi askartelin esikoisemme kanssa tälläiset
taulut. Esikoinen halusi vihreän käden ja jalan
ja pikkuveli sai siniset. Pohjana käytin entisen
kotimme olohuoneen valkoista kuviotapettia
(jonka kuvio ei näissä kuvissa näy) tunnearvon vuoksi.



 Vauvamme käsi oli hieman hankala saada tähän.
Kuvan teon aikana hän oli 2kk vanha, joten pieni
käsi halusi pysyä tiukasti nyrkissä. Hauska
näitä jälkiä sitten katsella isompana, kuinka
pieni sitä oikein on ollut.


-Maikku-