perjantai 21. kesäkuuta 2013

Hauskaa juhannusta!

Tulin vain pikaisesti toivottamaan teille
kaikille oikein ihanaa ja hauskaa juhannusta!























-Maikku-

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pikku prinssi

Ei tarvinnutkaan pitkään miettiä, että koskahan vauva syntyy.
Lauantaina kävimme mieheni ja poikani kanssa parikin kertaa
vaunulenkillä ja nautimme kauniista päivästä.
Illalla alkoikin hieman ennen kahdeksaa supistamaan
samalla, kun luin iltasatuja pojallemme nojatuolissa.
Aloimme kellottamaan äkkiä ja niitähän tuli alle 10 min välein.
Hetken aikaa uskalsimme  vartoa ja seurata, mutta jatkuivat vaan
ja puolen tunnin odottamisen päästä päätimme, että
pakko lähteä sairaalaan  vaikka varmuuden vuoksi esikoisen nopean
syntymän vuoksi. Ei sitä ikinä tiedä kauanko niissä kestää.

12 h epäsäännöllisiä supistuksia ja lopulta hieman avitettuna käynnistyi synnytys
sitten sunnuntai-aamuna ja 3,5 h jälkeen sylissämme oli
suloinen ja ihana pieni poika. Synnytys ei ollut helpoimmasta päästä
 ja kipulääkkeetkin ehtivät loppua juuri ennen synnytystä joten hänet ponnistin sitten
myös pihalle luomuna, kuten isoveljensäkin. Poika syntyi rv 38+0!
Palkinto oli maailman paras. 


Kotiin pääsimme heti ensimmäisen yön jälkeen ja ihanaa
aloittaa taas vauva-arki kotona rakkaiden kanssa.
On tämä vaan ihanaa. <3





-Maikku-

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Synnytysmietteitä

Tänään on jo rv 37+5. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti.
Keho kyllä tuntee ajan kuluneen ihan kiitettävästi.
Selkää särkee, lonkat tuntuvat muljuvan, supistuksia tulee
vaihtelevalla volyymilla.
Kaksi kertaa viikon sisällä on jo tullut tunne,
että nytkö tuli lähtö, mutta ei. Ei vielä.


Vauvalla alkaa tila olemaan lopussa ja pääkin on jo kiinnittynyt.
Pienet jalat potkivat kylkiluita ja kylkiä yrittäessään
päästä parempaan asentoon. En ihmettelisi yhtään
vaikka häntäkin jo alkaisi ärsyttää.
Esikoiseni syntyi rv 38+4 ja toivon, että tämäkin rakas
lapsemme ymmärtäisi tulla pihalle hyvissä ajoin. Täysiaikaisia kun
jo ollaan ja tänne asti päästy liikuntakiellot ja kortisonit
saaneina. 


Myös itse synnytys pyörii tällä hetkellä jatkuvasti mielessä.
Esikoiseni synnytin neljässä tunnissa täysin ilman minkäänlaisia
kipulääkkeitä. Eikä se tapahtunut omasta tahdostani,
ei vain ollut enää aikaa ottaa mitään kun pienoikaisemme
päätti haluta rytinällä maailmaan.
Joten miten tulee käymään tällä kertaa?


Päättääkö tämä lapsemme pitkittää synnytystä vuorokauden
mittoihin vai tuleeko hän, kuten yleensä kenties käy,
isoveljeäänkin nopeammin maailmaan?
Asumme kuitenkin noin tunnin matkan päässä synnytyssairaalasta.
Ohjeet olen sairaalasta saanut, etten saa edes soittaa heille ja ilmoittaa
tulevani, ettei vaan joku uusi kätilö komenna pysymään kotona.
Ambulanssi tai oma mies. Jomman kumman kyydissä sitä kohta mennään. 
Mahdollisesti sen ensimmäisen, jos synnytys käynnistyy nopeaan tahtiin. 
Henkisesti olen yrittänyt tähän jo varautua, samoin kuin mieskin.


Entäpä jos edes ambulanssi ei ennätä paikalle?
Oman alani vuoksi synnytys ei ole ongelma ja uskoisin
pärjääväni siinä tilanteen, jos niin on käydäkseen.
Kuinka sitten mieheni? Pystyykö hän auttamaan minua,
jos huudan kylpyhuoneen lattialla ja kiroan maailman syvimpään hornan tuuttiin?
Täytynee aloittaa kotisynnytysvalmennus omalle rakkaallenikin. :)
Saisinpahan sitten hieman mielenrauhaa ja onneksi mieheni oli
suureksi avukseni myös ensimmäisessä synnytyksessäni
enkä olisi jaksanut hoitaa sitä kehoni vaatimalla nopeudella ilman häntä.


Kivunlievityksestä en oikein osaa päättää. Aika kun kultaa nuo kirotut muistot.
Muistan, että synnytys oli erittäin kivulias, mutta kun poika oli pihalla,
olo oli jo hyvä. Minulle ei oltu laitettu yhtään kanyylia,
selkärankaani ei oltu sörkitty mitenkään ja pystyin heti nousemaan
omille jaloilleni ja kävelemään suihkuun. Ja työnsin vauvani hyvillä
mielin nukkuen kopassaan omalle osastollemme.
Kuinkahan sitä tällä kertaa tekisi. Ennätänkö saamaan mitään?
Muutamat puudutteet ovat mielessäni, mutta siihen olen
päätymässä, etten halua mitään edelleenkään tungettavan selkärankaani.
Tuli se esikoinenkin sieltä pihalle hyvin. Sitten tilannehan on täysin eri,
mikäli synnytys pitkittyy ja/tai tulee komplikaatioita. Silloin saavat tunkea
minuun mitä vain neuloja, jotta vauvamme saadaan turvallisesti pihalle.

Sairaalakassi on pakattu ja kännykän akku ladattu.
Toivottavasti kohta alkaisi jo tapahtumaan...

-Maikku-

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Nelli-pupu

Viikonloppuna tapahtuikin paljon kaikkea mukavaa
ja ei, vauva ei vielä valitettavasti ole syntynyt.
Ja pahoittelen, etten ottanut yhtään kuvaa matkastamme.
Paikan päällä harmitteli usein, kun ei ollut se kamera siinä saatavilla,
niin ihania paikkoja oli taas.
 
Perjantaina lähdimme mieheni kanssa kahdestamme
Helsinkiin ja poikamme jäi iloisena leikkimään mummalaan
setänsä ja muiden sukulaislasten kanssa.
Helsingistä olin varannut meille huoneen
Sokos Hotelli Tornista eikä hotelli ollut tälläkään kertaa
pettymys. Ehdottomasti yksi suosikeistani.

Illalla kävimme kannustamassa Suomi voittoon
jalkapallo-ottelussa Valko-Venäjää vastaan.
(oli lähellä ettei synnytys käynnistynyt ottelun aikana, niin
jännää oli ja supistelut kipeitä)
Miehen onnellinen ilme oli kyllä kaiken salailun ja juonimisen väärti, 
mitä hänen syntymäpäivälahjansa aikaan saaminen  vaati.

Lauantaina kävimme vielä Heurekassa katsomassa mahtavan 
näyttelyn ja ystävämme Elinakin saapui junalla paikalle. 
Oli ihana päivä ja todella hauskaa.

Sunnuntaina saapuikin sitten poikamme pupu.


Nelli. <3

(kuvan oton aikana häkissä ei vielä ollut kaikkea laitettuna. Nyt siellä
on myös pikkumökki, "vessa", heinärulla, ruokakippoja yms. ja paljon
heinää)

Hän on pieni kääpiöluppakorvakani ja hyvin kiltti.
Pysyy ihanasti sylissä ja tulee itsekin aivan viereen ja kiipeilee jalkojen päälle
jos istuu lattialla. Pojalla on erittäin hauskaa pupunsa kanssa ja
hyvin tuntuvat tulevan toimeen ja viihtyvän yhdessä.
Pitäähän heti aamustakin kysyä, joko Nelli on herännyt. :)